Ajattomankohtaista

Ajattoman-
kohtaista

Ajattomankohtaista -sivulla on tekstejä, joiden tarkoitus on saattaa sinut tähän hetkeen, ainoaan todelliseen hetkeen joka sinulla on tai koskaan tulee olemaan. Tekstit pyrkivät herättämään sinua ajatusten ahtaasta maailmasta, ajatusten ulkopuoliseen maailmaan. Osa teksteistä avautuu helpommin henkisellä polulla jo jonkin aikaa olleille. Tekstit ovat ajatuksia ja siksi ne eivät ole itsessään tärkeitä – tärkeämpää on se, mihin ne viittaavat.

 

 

Mieli (ajatukset) on ympäristön ja kehon välissä. Mieli tulkitsee tapahtumia ja tulkinnoilla on aina kehollinen vaste. Kun halaat tai sinua halataan ja koet (tulkitset) sen mukavana, halaaminen on kehoa ravitsevaa. Toisaalta, jos mietit ensi viikon esitystä ihmisjoukon edessä, saatat tuntea kehollista jännitystä ja normaalia tiheämmät sydämenlyönnit. Ehkä työmäärä tuntuu liian suurelta ja pelkäät, että et selviä tilanteesta kunnialla. Valvot öitä, rintaasi puristaa, olet stressitilassa.

Millaisia tulkintoja mielesi tekee päivittäin, kun luet tai kuulet mediasta terrorismista, ilmastonmuutoksesta, yllättävistä maailman tapahtumista? Millaisia ovat mielesi tulkinnat itsestäsi, kehostasi, puolisostasi, parisuhteestasi, työstäsi tai taloudestasi? Tai mitkä ovat tulkintasi ravinnosta, jota syöt tai pitäisi syödä, terveydestäsi, kuntoilusta tai sen puuttumisesta? Mitkä ovat päivittäiset huolet ja pelkosi? Mitä tulkinnoistasi seuraa kehollesi? Oletko varma, että tiedostat tulkintojen keholliset seuraukset?

Mitkä ovat mahdolliset menneisyyteesi liittyvät tiedostetut tai tiedostamattomat asiat, jotka ovat edelleen osa mieltäsi ja kehoasi: kaltoinkohtelut, laiminlyönnit, loukkaukset, syyllisyys, katumus tai häpeä.

Kun tiedostaa, millaisen stressin ja ahdistuksen kohteena ja kuormittamana keho on, todistaa suoranaista ihmettä kehon tasapainoa ylläpitävistä voimista – kunnes liika on liikaa.

Suurin osa sairauksista syntyy stressin ja ahdistuksen seurauksena. Todellinen tervehtyminen tapahtuu stressiä ja ahdistusta aiheuttavien syiden tiedostamisella ja niiden käsittelemisellä.

Voit pysähtyä ennen kuin kehosi ja sairautesi pysäyttää sinut. Jos sairaus on jo pysäyttänyt sinut, ei hätää, sairaus on viesti sinulle: pysähdy, huomaa minut, käsittele ja puhdista minut. Kun tietoisuutesi on puhdas ja harmoninen, kehon vaste on terveys.

Kuka olet, kun riisut ehdollistumisesi, uskomuksesi, pelkosi, toiveesi ja tarinasi itsestäsi pois? Kuka olet ilman olemiseesi liittyvää tarinaa? Kyllä, ne ovat vain tarinoita, mielen tarinoita.

Universumi puhuu sinulle sydämesi kautta. Kuulet sydämesi äänen, kun mielesi hiljentyy. Kuuletko sydämesi äänen ja sen kaipauksen? Jos kuulet, seuraatko sitä, onko se kompassisi elämässä? Tuo onnellisuutesi ja täyttymyksesi kompassi ei erehdy koskaan, mutta sen seuraaminen voi vaatia rohkeutta kulkea valmiiden polkujen ulkopuolella ja vastavirtaankin. Oletko valmis kuulemaan sydämesi äänen? Oletko valmis seuraamaan sen viitoittamaa tietä?

Alkoholi, nikotiini, huumeet, ruoka, some, pelaaminen, pakonomainen tekeminen, shoppailu: tässä on joitakin ahdistuksen unohtamiskeinoja, kun emme voi olla vapaita ja levätä omassa olemisessamme. Muistatko miltä tuntuu olla vapaa, millaista on voida hyvin? Hyvinvointi ja onnellisuus ovat aidon olemuksesi perusmääreitä. Hälvennä ahdistuspilvesi ja vapaudut aidon olemuksesi loistoon; hyvinvointiin ja onnellisuuteen.

Ihmisten aidon olemuksen mukainen yhdessäolo ja kanssakäyminen on helppoa, yksinkertaista ja harmonista. Vain mielentason häiriöt voivat rikkoa tuon harmonian – kadottaa tien ja totuuden.

Hiljaisuudessa – siinä mihin tuo sana viittaa – olet enemmän totuuden ja elämän lähteellä, kuin mikään määrä teoreettista tai käytännöllistä tietoa voi sinulle tarjota.

Uutenavuotena muistellaan menneen vuoden tapahtumia ja toivotaan, luvataan sekä suunnitellaan asioita tulevalle vuodelle. Suurin ja ainoa todellinen muutos mitä sinulle voi tapahtua, on tämän hetken (läsnäolon, rauhan, levollisuuden) löytäminen ja siitä ohjautuminen. Muu on mielen tanssia, biisi vain vaihtuu.

Illuusion voi todeta ainoastaan todellisuutta vasten. Samalla tavalla mielen illuusiossa elämisen ymmärtää vasta, kun on saanut maistaa todellisuutta. Todellisen, ainoan ja aidon olemisen voit tavoittaa ainoastaan tässä hetkessä, koska mitään muuta ei ole – kaikki muu on illuusiota.

Toistaako rutiinit ja päivät toisiaan? Kaipaatko kaavamaiselta tuntuvaan elämään vaihtelua? Mikäli vastasit kyllä, elät mielestäsi käsin! Mieli toimii juuri näin; toistaa elotonta tarinaa elämästä. Voit toimia kaavoihin ja rutiineihin tukeutuen ja silti aistia kaiken ainutkertaisuuden, elävyyden sekä elämän ihmeen. Avain tähän (elämään) on tämä hetki ja mieleltä rauha.

Katse menneisyyteesi ja sen tapahtumiin: kuinka paljon olet pelännyt, ollut ahdistunut, itkenyt, kärsinyt, kokenut häpeää tai syyllisyyttä, stressannut, hermoillut, valvonut, vahtinut ja kontrolloinut – jälkikäteen katsottuna turhaan? Aiotko jatkaa samalla kaavalla?
Uskotko olevasi elämäsi kapellimestari vai soittaako Maestro (elämä) sinua?
Näkyvä on katoavaista ja näkymätön ikuista. Todellinen olemuksesi on ikuista.
Mielen tason ”ei tietämisen” hyväksyminen ja mielen avuttomuudelle antautuminen, avaavat portin totuudelle ja elämälle.
Elät maailmankaikkeudessa pallolla, jota maaksi kutsutaan. Kuka olet? En kysy sukupuoltasi, ammattiasi, suhdetta läheisiisi tai saavutuksiasi – kysyn, kuka olet?
Tässä hetkessä oleminen? Tämä hetki on todellinen: voit tuntea maan tai lattian jalkojesi alla, kosketella, maistella makuja, aistia tuoksuja ja nähdä asioita ympärilläsi. Voit hukata tämän hetken ainoastaan ajatuksiin ja mielen tarinoihin – kirjaimellisesti – uppoamalla.
Luotatko Kaikkeuden – sinutkin luoneen – viisauteen ja ohjaukseen vai mieluummin mielesi tarinoihin ja uskomuksiin: oletko levossa, yhtä ja flowssa vaiko mieluummin mielesi sätkynukke?
Mitä jää jäljelle, kun poistat tarinasi ”minästä”: olen xx -vuotias, mies/nainen, tässä ammatissa, puoliso, isä/äiti, saavutuksesi tai epäonnistumisesi, luonteenpiirteesi, persoonallisuutesi…? Kuka olet, ilman tarinaa ”minästä”? Oleminen. Minä olen ( ja poista vielä tämäkin tarina ja tunne oleminen).
Ole taivas ja tiedosta pilvesi! Anna kaikkien pilviesi tulla ja mennä – anna niiden olla juuri niinkuin ne ovat: siinä meni uskomuspilvi, tuossa tulee ahdistuspilvi, täällä ärtymyspilvi ja kauempana ehkä siintää pelkopilvi. Katsele pilviäsi rakkaudella ja hyväksynnällä. Tunnetko vapautta?

Hyvää uutta vuotta? Tämä hetki on hyvä, jos hyväksyt sen juuri sellaisena kuin se on. Uusi vuosi ei voi olla hyvä eikä huono, koska sellaista ei ole olemassa – on vain tämä hetki, tässä ja nyt: upeaa tätä hetkeä vuonna 2019!

Sinä ja elämä olette yhtä – jos ajatukset ja mieli eivät ole välissänne. Mieli ei tavoita, eikä koskaan tule tavoittamaan elämää. Mieli ja ajatukset viipaloivat, käsitteellistävät ja tuottavat elämästä elottoman tarinan.
Ajatuksemme kiduttavat meitä – ei elämä!
Eikö Universumi, Kaiken Läpäisevä Jokin, Jumala – miksi kutsutkaan sitä – olisi epäoikeudenmukainen, jos onnellisuus olisi vain kauniiden, hyvätaustaisten, koulutettujen, menestyneiden ja varakkaiden ihmisten ulottuvilla – kuten meille uskotellaan?

Mikään ominaisuutesi tai (puuttuva) asia ulkopuolellasi ei määritä onnellisuuttasi. Universumi, Kaiken Läpäisevä Jokin, Jumala – miksi kutsutkaan sitä – on kattanut onnellisuuspöydän aivan jokaiselle. Kun havahdut harhojen perässä juoksemisesta, kutsu juhlapäivälliselle saapuu tietoisuutesi postilaatikkoon.

Mieli etsii yhteyttä paratiisiin, universumiin, Jumalaan. Miten etsivä mieli löytää yhteyden, jos mielen pysyvä perusharha on erillisyys: haluan olla erillisenä yhtä – ?
Henkisen tai fyysisen kivun ja kärsimyksen viesti on: Pysähdy! Huomaa minut! Hoivaa minut tietoisuuden valollasi!

 
Pohjois-Karjalan keskussairaalan kipupsykologi Juha Siira kohtaa työssään ihmisiä, joiden kipuja lääketieteelliset keinot eivät ole vieneet pois.
Hänen mukaansa käsittelemättömät, kuormittavat tunteet ovat 80-prosenttisesti pitkittyneen kivun taustalla. Stressin lisäksi kipua voivat aiheuttaa aiemmin elämässä tapahtuneet traumaattiset kokemukset, uskomukset, tunteet tai ajatukset. Ikävä kokemus koulussa, vanhempien laiminlyönnit lapsuudessa tai avioero voivat johtaa kivun alkulähteille. (Karjalainen)
Elä tässä hetkessä! Mitä tämä tarkoittaa? Juuri tämä hetki on ainut todellinen hetki, joka koskaan on ollut tai tulee olemaan, siksi tässä hetkessä oleminen on totuudessa olemista. Tässä hetkessä oleminen tarkoittaa myös ongelmatonta tilaa, sellaista tietoisuuden tilaa jossa mieli ja rauhattomat ajatukset ovat taustalla. Aistit todellisuutta (totuutta) suoraan.

Ongelmat ovat mielen tuotosta, mielen tulkintoja jotka tuntuvat sinusta todelta, kun olet mielen sisällä ja olet samaistunut ajatuksiisi. Ajatukset eivät varsinaisesti ole ongelma, ajatuksiin uskominen sen sijaan luo ongelmia. Ajattelun työkalun käyttäminen tässä hetkessä on eri asia kuin ajatuksiin uppoutuminen ja mielen sisällä oleminen.

Tässä hetkessä oleminen on yksinkertaista, totuudellista, harmonista ja ongelmatonta. Kun tavoitat tämän hetken, olet yhtä elämän kanssa ja voit tiedostaa elämän hyvyyttä ja pyhyyttä.

Älä takerru näihin sanoihin, tavoita se mihin nämä sanat pyrkivät viittaamaan.

Ulkoinen maailmasi on sisäisen maailmasi heijaste. Siksi, jos kaipaat muutosta elämääsi – sisäinen muutos on ensisijaista. Jos sisäinen maailmasi on harmoninen, levollinen ja rakastava, sitä energiaa väreilet maailmaan ja maailma vastaa siihen.

Valinta on sinun.

Oletko mieluummin oikeassa vai onnellinen?
Juuri nyt, kun luet tätä, hengittäisitkö muutaman kerran rauhallisesti ja hieman syvempään kuin tavallisesti niin, että tiedostat ja tarkkailet vain hengitystäsi. Juuri nyt, ihminen – kuten sinä –  jossain, samanaikaisesti hengittäen kanssasi – vetää elämänsä viimeisen hengenvedon. Mitä ajatuksia ja tuntemuksia tämä herättää sinussa? Kuolemanpelkoa?Kiitollisuutta?

Todellisuus näyttäytyy vastakkaisuuksina: elämä (syntymä) – kuolema, valo – pimeys, ilo – suru, rakkaus – pelko, feminiini – maskuliini. Toista ei ole ilman toista. Toinen ylläpitää ja ilmentää toista. Elämän arvo kirkastuu kuolemaa vasten.

Ajattelu on hieno työkalu, kun sitä käyttää tarvittaessa. Olemme samaistuneet ajatuksiimme ja niiden monotoniseen viestitulvaan. Emme useinkaan käytä ajattelun työkalua, vaan ajatukset käyttävät meitä ja vaikuttavat mielialoihimme. Rengistä on tullut isäntä.

Sinussa on rauha, levollisuus ja rakkaus. Mielen levottomuus estää sinua olemasta tuossa tilassa. Voisitko kuvitella, että olisit maailmassa jossa ei olisi sanoja, ei ajatuksia, eikä siis ongelmia – vain oleminen. Olen, kaikki on – hyvin! Tuo maailma on ulottuvillasi! Ajattelu työkaluna on edelleen käytössäsi kun tarvitset sitä, entistä terävämpänä ja luovempana.

Human Being: ajatellessasi ja toimiessasi olet ”Human -ulottuvuudessasi”, kun palaat olemiseen, olet ”Being”.

Loma vieraassa ympäristössä saattaa johdattaa sinua läsnäoloon, tämän hetken tavoittamiseen. Uudet asiat ympärilläsi saavat aistisi valppaaksi ja tutkimaan mitä elämä tarjoaa sinulle juuri tässä hetkessä. Nautit lomastasi koska olet läsnä, mennyt ja tuleva ei vaivaa mieltäsi. Sinulla on mieleltä rauha. Miltä sinusta tuntuisi olla tuossa tilassa pysyvästi – mielen kutsuman ”arjenkin” keskellä?
Saanko esitellä sinulle erittäin hyvän ystäväni? Toivon, että hänestä tulee läheinen ystävä myös sinulle! Tässä, juuri tässä hän nyt on: Tämä Hetki!

Jos olet hänen kanssaan ja hyväksyt hänet täysin sellaisena kuin hän on, hän pitää sinusta huolen, aina! Hän tulee surulliseksi puolestasi, jos et huomaa häntä. Ehkä murehdit menneitä, pelkäät tulevaa tai haluaisit olla jo tulevaisuudessa, mutta näin tehdessäsi et halua olla Tämän Hetken kanssa – ainoan todellisen hetken kanssa joka koskaan on ollut tai koskaan tulee olemaan.

Tämä Hetki on todellinen ystäväsi, Menneisyys ja Tulevaisuus ovat mielen peikkoja, tarinaa, harhaa.

Lomastressi: sää ei suosi, suunnitelmat eivät toteudu, työasiat pyörii päässä, muut eivät ole niin kuin toivon, rahat eivät riitä kaikkeen, mitä muut ajattelevat jos vain olen (eikä minulta ole yhtään kiinnostavaa Facebook -päivitystä)?

Ruotsinkielen sana ”koppla”, tarkoittaa kytkemistä ja yhdistämistä, kun taas ”koppla av” suorana käännöksenä tarkoittaa irtaantumista ja poiskytkeytymistä, mutta varsinaisesti ilmaisulla tarkoitetaan rentoutumista.

Et ole ajatuksesi. Voisitko poiskytkeä yhteytesi stressaaviin ajatuksiisi – sillä ne ovat vain ajatuksia? Voisitko tunnustella miltä tuntuisi, jos stressaavia ajatuksia ei olisi? Vapauttavalta? Rentouttavalta?

”Miksi yli 400 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä?

Masennuslääkkeitä käytetään nykyään myös muiden sairauksien kuten ahdistuksen, kivun, unettomuuden ja bulimian hoitoon. Yli 400 000:sta vuosittaisesta masennuslääkkeen käyttäjästä noin puolella on masennusdiagnoosi.

Kelan kuntoutuspsykoterapiaa saaneiden määrä kasvoi vuosina 1990-2013 seitsenkertaiseksi. Psykoterapiaa saa vuosittain kaikkiaan 25 000-30 000 masennuspotilasta” (Iltalehti)

Ajatuksesi – alas painavat ajatuksesi. Ymmärrämme ja tunnemme hyvin esimerkiksi seksin ajattelemisen vaikutukset kehossa, mutta tiedostammeko mitä kehomme kemialle tapahtuu, kun siihen kohdistuu (pitkään) alas painavia ajatuksia?

Uskotko, että ajatuksesi ja niiden vaikutukset kehossasi tapahtuvat automaattisesti ja vääjäämättä? Olet oikeassa, jos et tiedosta ajatuksiasi ja mielenliikkeitäsi. Masennustila eli depressio. Englanninkielisen sanan ”Depress” yksi merkityksistä on ”painaa alas”. Mikä painaa sinut, mielialasi, tunne- ja energiatasosi alas? Mikä saa aikaan toivottomuutesi?

Hyväksyminen on rakkauden muoto. Olen – juuri niin kuin olen. Olet – juuri niin kuin olet.

Miksi taistella sitä vastaan mikä on, kun se kuitenkin on? Muutos tai vetäytyminen voi olla tarpeen, mutta miksi tehdä siitä ongelma?

”Koen, että alkoholinkäyttösi ei ole hyväksi minulle (lapsillemme) ja suhteellemme, siksi muutan (lasten kanssa) toiseen kotiin”.

Olen. Olet.

”Lopetit alkoholin käytön. Minusta tuntuu hyvältä palata (lasten kanssa) luoksesi”.

Olen. Olet.

On hienoa, että voimme rakastaa ja kiintyä. Tulee hetki, jolloin luovumme kehostamme ja kaikesta siitä mikä on väliaikaiseksi tarkoitettu. Kehomme menettää toimintakyvyn, väsyy ja kuolee. Kun näin käy, rakkautemme fyysinen kohde on tyhjä paikka. Suru ja kaipaus ottaa tilan.

Olet osa Universumia ja ajallisuuden ulkopuolella – ajattoman ikuinen. Se mikä on todellista, on – ja tulee ajattomuudessaan olemaan. Universumi on rakkaus, sinä olet siis rakkaus ja rakkaasi on sama rakkaus. Yhtä olette ja olemme. Kuolema ei sitä muuta, kuolema sen kirkastaa.

Terrori (lat. terrere: aiheuttaa kauhua, pelotella). Suojaamme muun muassa tietokoneemme, tablettimme ja puhelimemme mahdollisia ulkoisia uhkia vastaan. Ulkoiset uhat käyttävät yleensä hyväksi erilaisia järjestelmän haavoittuvuuksia.

Terroriteot ovat mahdollisia vain, jos niissä onnistutaan hyväksikäyttämään terroriin osallistuvan haavoittuvuutta: mieltä ja tarinaa. Hyväksikäyttäjää on myös hyväksikäytetty. Missä on tietoisuutesi palomuuri? Missä on tietoisuutesi tarina- tai ideologiaturva?

Haluatko todella valita murehtimisen?

”Ihmiset käyttävät viisi vuotta elämästään murehtimiseen. Brittiläisen kyselytutkimuksen mukaan ihmiset murehtivat ja huolehtivat asioista tunnin ja 50 minuuttia päivittäin. Viikossa tämä on yhteensä 12 tuntia ja 53 minuuttia ja keskiverto aikuisen elinaikana (64 vuotta) neljä vuotta ja 11 kuukautta. Daily Mailin mukaan työ aiheuttaa eniten murehdittavaa ihmisille, taloudellisten huolten seuratessa perässä. Kyselyyn vastanneista 2 000 britistä 84 prosenttia myönsi, että murehtiminen eri asioista on vienyt yöunet mukanaan. Yli 60 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoi huolehtimisen vaikuttaneen hyvinvointiinsa, kun taas osa myönsi sen aiheuttaneen riitoja oman kumppanin kanssa, eroja sekä jopa potkuja töistä”

(Nainen.com)

Carpe Diem on latinaa ja tarkoittaa kirjaimellisesti ”poimi päivä”, mutta yleensä käännetään muotoon ”tartu hetkeen” (Wikipedia). Kaikki mielen (tai egon) yritykset tavoittaa tämä hetki, karkoittavat sen. Olet aina vain nyt. Et voi koskaan olla muulloin kuin nyt. Anna mielesi hiljentyä ja saatat kokea tässä hetkeässä olevan olemisen. Tuossa olemisessa kaikki on hyvin. Aistit, tiedät mielen tasoa syvemmällä, että olet osa ajatonta ikuisuutta.
Kun katsot elokuvaa tai luet kirjaa, seuraat tarinaa elämästä. Jos olet samaistunut ajatuksiisi, elät tarinaa elämästä. Kun tarinat väistyvät, sinä olet elämä. Voit kokea sen tässä, nyt, olemisessa.
Kun olet tässä hetkessä, mieli tyynenä ajatuksista, aistisi eivät koskaan ole valppaammassa tilassa.

”Hyvinkään käräjäoikeus tuomitsi perjantaina tuntuvaan sakkorangaistukseen 50-vuotiaan koululääkärin, jonka aiheuttamassa liikenneonnettomuudessa saivat surmansa 11-vuotiaat kaksospojat.

Kun äiti pysäytti auton keskiviivalle kääntyäkseen risteyksestä vasemmalle, niin lääkäri törmäsi perään. Perheen auto sinkoutui vastaantulijoiden kaistalle. Sitä ajanut täysperävaunurekka törmäsi autoon kohtalokkain seurauksin. Pojat kuolivat ja äiti loukkaantui.

Käräjäoikeudessa lääkäri selitti, että hän ei huomannut perheen auton vilkkua eikä hidastamista, koska oli ajatuksissaan. Hän oli kertomansa mukaan miettinyt ajaessaan erään potilaansa asioita.

Koululääkärinkään tapauksessa mikään ei viitannut siihen, että hän olisi ennen törmäystä ajanut piittaamattomasti. Kyse oli hetkellisestä laiminlyönnistä, ei tahallisesta tai törkeän huolimattomasta liikennesääntöjen rikkomisesta”.

(Iltasanomat)

Olet ehkä surullinen tai pettynyt. Menetit tai sinulta jäi saamatta jotain, jonka koet tärkeäksi. Ajatukset pyörivät vain tapahtuneen ympärillä ja tunnet olosi kurjaksi.

Tunnustele, miltä tuntuisi olla ilman tuohon tapahtuneeseen liittyviä ajatuksia? Helpottavalta, keveämmältä, paremmalta? Ajatuksesi ovat siis raskain taakkasi.

Mitä tapahtui? Jos puolisosi ”jätti” sinut, voit saada tästä aikaan pitkän ja tuskaisen tarinan. Mutta mitä todella tapahtui: ”X lähti luotani, yhdessäolomme on päättynyt”. On luonnollista tuntea surua menetetystä ihmissuhteesta, mutta ole varovainen tarinasi kanssa – tiedosta tarinasi.

Hyväksy tapahtunut – totuudenmukaisesti. Jos et kykene hyväksymään tapahtunutta, hyväksy sekin. Miksi taistella sitä vastaan mikä on, kun se kuitenkin on – mutta ole jälleen varovainen ja tiedostava tarinasi suhteen.

Mennyt meni ja sitä voi tavoittaa enää ajatuksin ja tarinoin. Elämäsi on tässä, nyt! Pysähdy tähän hetkeen: olet turvassa, lämpimässä, sinulla on ruokaa, kehosi toimii, sinulla on ehkä ystävä lähelläsi. Juuri nyt, tässä ainoassa hetkessä jossa elämäsi koskaan on, kaikki on siis hyvin. Ehkä voit kokea siitä kiitollisuutta.

Löydätkö menneisyyttä muuna kuin ajatuksina? Löydätkö tulevaisuutta muuna kuin ajatuksina? Et löydä! Eli, menneisyyteen liittyvät murheet (tai ilot) ja tulevaisuuteen liittyvät pelot (tai innostuneisuus) ovat ajatuksia – vain ajatuksia ja niistä ajatuksista kumpuavia tuntemuksia! Ajatukset ovat totta, sellaisina kuin ajatukset ovat. Elämä, oleminen on vain tässä hetkessä. Tässä. Nyt. Olen.

Mieli on tyyni. Hiljaisuus. Aistit ikuisuutta, kuolematonta sitä, jota olet. Et löydä sitä sanoista ”hiljaisuus”, ”ikuisuus” – löydät sen sieltä, mihin sanat pyrkivät osoittamaan

Ei toistoa saa, variointeja vaan. Juuri tällaista kauneutta ei saa samanlaista.

Tartutaan kii. Painetaan sydämiin.

Tämä hetki. Tämä onni.

Se tuli tervehtimään. Ei se pitkäksi jää. Siis sulje jo muut. Anna itsesi nyt. Tartutaan kii. Painetaan sydämiin.

Tämä hetki. Tämä onni.

(Chisu: Onni)

Nico Rosberg saavutti haaveilemansa F1-mestaruuden: ”Lähdin täysillä tähän vuoteen. Minulla oli mentaalinen valmentaja ja tutustuin meditaatioon. Itseasiassa meditaatio on iso käsite, se oli enemmänkin mindfulnessia”

(BBC/Iltalehti)

Philippe Petit on ranskalainen nuorallakävelijä, joka tuli kuuluisaksi suorittamalla laittomasti ja ilman turvaköysiä tehdyn nuorallakävelyn New Yorkissa World Trade Centerin kaksoistornien välillä (vuonna 1974). Nuorallakävelystä on tehty dokumenttielokuva: Man on Wire (2008) ja näytelmäelokuva: The Walk (2015).

Mikä saa ihmisen – esimerkiksi nuorallakävelyssä, vuoristokiipeilyssä tai moottoriurheilussa – vapaaehtoisesti ja intohimoisesti tekemään toistuvasti henkeä vaarantavia tekoja?

Oletan, että näissä teoissa on oltava täydellisesti läsnä. Mielikin on pakotettu tähän hetkeen, sillä muu olisi katastrofaalista. Ehkä näissä äärimmäisissä suorituksissa ihminen myös tiedostaa mitä eläminen ”tässä ja nyt” todella tarkoittaa. Philippe sanookin dokumenttielokuvansa lopussa, että hänen mielestään elämää tulisi elää kuin nuoralla kävellen.

Sinun ei tarvitse ryhtyä harrastamaan nuorallakävelyä tai moottoriurheilua, jotta voit päästä tuohon ”tässä ja nyt” -hetkeen. Elämä on, tässä, nyt. Mieli ei tätä ymmärrä. Hengenvaarallisilla harrastuksilla voit ehkä kokea ”tässä ja nyt” -hetkiä, mutta henkisen valmennuksen avulla tämä voi olla myös pääsääntöinen tilasi, sillä se on todellinen olemuksesi.